| 2001 |
Tarina alkoi, kun J-P ja Anssi Aloittivat yhteisen soittoharrastuksen kaverinsa Jannen kanssa. Janne päätti ostaa rummut, J-P päätti aloittaa kitaransoiton, joten Anssille jäi basso. J-P sävelsi ja Anssi sanoitti englanniksi laulamiaan biisejä. Biisit olivat hyvin paljon tyyliltään toisistaan poikkeavia. |
| 2003 |
Keväällä Ville Pernu astui mukaan kuvioon "toisen kitaristin" muodossa. Tämän myötä myös biisit kehittyivät. Jouluna tuli aika vaihtaa rumpalia. Tehtävään kutsuttiin Sauli - hyvällä menestyksellä. |
| 2004 |
Keväällä Joni Soini tuli katsomaan bändin toimintaa, ja kuinka ollakaan paikka kolmantena kitaristina aukesi. Jonin myötä oli aika keksiä bändille nimi. Tiukan demokraattisen äänestyksen tuloksena bändi sai nimen. Stigmatize syntyi... Syksyllä käytiin studiossa tekemässä bändin ensimmäinen äänite ”Nightfall” demo. Keikkarintama näytti myös valoisalta. |
| 2005 |
Varusmiespalvelus alkoi hidastaa bändin toimintaa. Siitä huolimatta Stigmatize julkaisi toisen äänitteensä: ”Elsewhere”-demon. Uutukaisella tekeleellä saatiin herätettyä myös levy-yhtiöiden kiinnostus... mitään kuitenkaan saavuttamatta. |
| 2006 |
Keväällä kitaristi Joni Soini jätti bändin tuntemattomista syistä. Pian laulajaksi pestattiin nivalalainen Piia Aho, kun Anssi ja J-P jättivät laulu-tehtävät. Kesä/Syksy painiskeltiin jälleen varusmiespalveluksen kanssa. Varusmiespalveluksesta huolimatta aloitettiin kolmannen demon työstö. Demo sai nimekseen "Demo 2007". Näin suurikin yleisö sai kuulla Piian laulua. |
| 2007 |
Myllyyn laitettiin lisää vettä ja aloitettiin keikkailu taas kunnolla yli vuoden tauon jälkeen. Piiakin pääsi ensimmäistä kertaa lavalle Stigmatizen kanssa Lucina Hagmanin lukion aulassa. Vauhti näytti siinämäärin hyvältä, että päätimme tehdä uuden demon (”Falling Apart”), joka julkaistiin 15.6.07. Demo herätti myös pientä kiinnostusta julkisuudessa. Jopa yksi levyarvio julkaistiin netissä. Ikäviäkin asioita tapahtui. Stigmatizen pitkäaikainen kitaristi Ville jätti bändin opiskelujen ja paikkakunnalta muuton takia. Stiggen tarina jatkui yhdellä kitaralla. Päätimme näyttää kyntemme julkaisemalla uuden demon ”Minutes To Monday” joka saavutti samanlaista suosiota kuin edellinenkin rieskamme. Vauhti jatkui hyvänä, heitimme useita keikkoja ja saavutimme jo pienimuotoista suosiota... |
| 2008 |
Kunnes tammikuussa J-P astui varusmiespalvelukseen. Taas Suomen puolustusvoimat yrittivät jarruttaa bändin toimintaa. Puolen vuoden aikana heitimme muutaman keikan. Järjestimme mm. Kälviälle bändi-illan, jonka seurauksena aloittelimme suuren bändiprojektimme suunnittelua. Kesällä, kun J-P pääsi pois armeijan harmaista alkoi tapahtua. Koko bändin ulkoasu vaihtui, suuri bändiprojektimme ”Good, Bad, Ugly” pyörähti käyntiin ja ensimmäisen Stigmatize levyn äänityksetkin lähestyvät. Keikkoja on takana jo useita kymmeniä ja lisää on tulossa. Suosio on myöskin kasvussa... Jännityksellä odotamme mitä tulevat vuodet tuovat tullessaan.... |