Anssi Järvinen

3.1.09

Nyt on taas pitkästä aikaa ainekset kasassa blogia varten.
Ja nyt tässä vaiheessa, mikäli bändin sisäiset asiat eivät kiinnosta, voit painaa "edellinen".

Uusi vuosi ja uudet kujeet - niinhän sitä pruukataan sanoa.
Näin Stigmatizeen soveltaen, toivottavasti näin on...
Vuosi 2008 jäi allekirjoittaneelle mieleen lähinnä treenaamisena ja uusien biisien säheltämisenä.
Keikkoja kertyi vain 14 kpl. Suurin osa kylläkin oli varsin hyviä keikkoja.
Ensimmäisenä tulee mieleen Westpark Rock Kokkolan Länsipuiston lavalla.
Uskomaton veto!
Jukkiksella oli ennen näkemätön kanuuna, mutta äijä hoiti homman kotiin.
Fiilis oli vaan niin "wou!"
Kyseisestä keikasta meikäläinen tulee vielä niin monesti ammentamaan tarvittavat voimavarat niin sanottuina huonoina keikkapäivinä...
Eikä pidä unohtaa kyseisen illan jatkoja missä lie Kokkolan yössä!
Kuinka voisin unohtaa - sen kaiken mitä muistan ;)

No keväänhän pilasi keikkojen osalta se paljon puhuttu armeija.
Jukkis oli harmaissa, kun olis pitänyt treenata keikkaan tai sitten keikkaa ei vaan pystytty buukkaamaan tarvittavalle päivälle...
Mutta nyt se on lopulta ohi!
Ei pitäisi olla enää mitään hidasteita matkalla maineeseen ja mammonaan.
No.. jos nyt edes maineeseen :)

Jo nimetty EP siis ilmestyy helmi-maaliskuussa Teidän kaikkien saataville.
Kerrankin on tulossa sellainen julkaisu, että ei tarvi jännittää mitä yleisö ja kriitikot siitä ovat mieltä.
Sillä kun ei ole mitään väliä. Tiedän jo nyt, että tällä kertaa kaikki on tehty oikein.
Lopputulos tulee olemaan Stigmatizea - sitä mitä tässä on rakennettu näkökulmasta riippuen 3 tai 5 vuotta! Ette Te voi tajuta, miltä se tuntuu kun se kaikki on lopulta siinä omassa kädessä CD-levyn tai muistitikun muodossa...
No, en kyllä minäkään - en ihan vielä :)

Tiedoksi vielä, että seuraavan levyn valmistelut alkanevat heti kun nyt työstössä oleva lätty on valmis.
Materiaaliahan tälläkin hetkellä olisi vaikka tupla-albumiin, jos vain taloudellinen tilanne sen sallisi.
Demoilut aloitetaan siis tässä keväällä ja ryhdytään kasaamaan biisejä sitä ensimmäistä albumia varten.
Näitä biisejä ei vielä demo-asteella päästetä Teidän korviinne asti, kuten tähän asti on virheelliseti tehty.
Joten se maaginen "ensimmäinen albumi" tulee olemaan sitten uunituoretta kamaa melkeimpä alusta loppuun!

Takaisin tähän päivään. Yksi konkreettinen muutos tulee tapahtumaan huomenna eli tänään, kun Stigmatize saa alleen uuden treenikämpän. Siirrymme maan pinnalle toiseen rakennukseen, joka sijaitsee noin neljän metrin päässä nykyisestä treenikämpästä - maatilalta emme siis edelleenkään pääse pois, mutta eipähän tarvitse lukeutua enää "kellari-bändi" -kategoriaan - kun mitään underground-musaahan Stigge ei ikinä ole edustanutkaan ;)
Tämä muutto tulee olemaan pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri loikka Stigmatizelle.
Luulen, että kellari on ollut pahin paikka Piialle harjoitella. Kun tila on pieni, on laulu vaikea saada kuulumaan selvästi, jotta treeneistä olisi käytännössä mitään hyötyä... Mutta ainakin biisit on saatu pysymään hallussa.
Voin kuvitella itseni samaan tilanteeseen, eikä treenit silloin olisi kovinkaan nautinnollisia kokemuksia :/

Itse asiassa Piian tilannetta olen miettinyt paljon tässä joululoman aikana, kun aikaa on ollut.
Aika tarkalleen kaksi viikkoa bänditoiminta on ollut tyystin jäässä ja levottomana ihmisenä sitä ehtii miettiä monenlaisia asioita...
Tämä kaksi viikkoa on ollut toisille ihana pieni hengähdystauko tämän loputtoman bändityön keskellä, mutta meikäläiselle se on ollut suurinpiirtein täyttä tuskaa.
Reilu kaksi viikkoa sitten Piia sanoi suoraan tarvitsevansa oikeastaan täydellisen irtioton bändihommista. Ja häpeämättömänä galleria-kyttääjänä huomasin sen sisältävän myös Internetin, puhelimen sekä myös fyysisen olemuksen :O
Itsehän olisin ollut valmis lyömään vaan lisää pökköä pesään, kun oli kerran 3 viikkoa vapaata tiedossa!
No.. aina pitää muistaa, että bändi toimii - tässä tapauksessa - neljän ihmisen tarpeiden mukaan, joten eipä siinä sitten mikään auttanut...
Päätin, että treenejä ei pidetä ainakaan allekirjoittaneen aloitteesta ennen kuin loma on ohi!

Kyllähän sen tiesi, miten siinä käy. Löin heti loman alkuun kaljahanat auki, kun ei kerta treenejäkään ollut näköpiirissä. Parin päivän päästä oli hyvä jatkaa, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt...
Uuden biisin tosin tein - ihan vaan protestina siitä, että olisi pitänyt lomaa viettää ;)
Ehtihän siinä pariin kertaan jääkiekkoakin lätkimään, kun säätkin oli kohtuu hyvät.
Tosin krapula oli joka kerta niin kova, että meinasi taju mennä...

Joka tapauksessa 2 viikkoa ilman bändiä oli meikäläiselle melkein sietämätöntä kidutusta!
Yritäppä siinä sitten pelkotilojen keskellä paikata noin suurta tyhjiötä surffaamalla turhaan netissä tai istumalla mesessä, missä kenelläkään ei ole teikäläiselle mitään sanottavaa...
Pakkohan siitä oli sitten paeta johonkin viettämään iltaa - ja huomata seuraavana päivänä olevansa taas samassa tilanteessa!

Parempj myöhään kuin ei milloinkaan - sillä nyt sitten lopulta pääsee palaamaan takaisin arkeen.
Ennen kaikkea niihin rakkaisiin bändihommiin <3
Toivottavasti kaikki muutkin on samoilla fiiliksillä tämän (vitun pitkän) lomailun jälkeen, ja saadaan homma hyvin taas käyntiin.
16. päivä olis taas pitkästä aikaa keikka, Kannuksessa. Monarilta on ihan hyvät muistot toissavuodelta :)

Kiitoksia kaikille vuodesta 2008!
Tästä on taas hyvä jatkaa.

Ehkä jo tänä vuonna... ehkä jo tänä vuonna...


- Anssi Järvinen -

14.11.08

Nyt on nostalgiaa ilmassa. Meikäläinen täällä umpilisäkkeen kanssa pärjäillessäni yhtäkkiä muistin Jukkiksen maininneen jotain Knock-Out -aikojen tallenteista.
Wanhat kunnon c-kasetit oli siis käytössä meijän bändillä silloin kun minä olin nuori!

Kaikille tietämättömille - siis kaikille - tiedoksi: Knock-Out oli allekirjoittaneen ja Jukkiksen ensimmäinen bändi. Yhtye perustettiin kolmen täysin soittotaidottoman nuorenmiehen voimin joskus vuonna 2001(?). Myöhemmin mukaan tuli myös ex-Stigge Ville, kunnes joulukuussa 2003 homma tyssäsi ja edessä oli rumpalin, treenikämpän ja ehkä hieman myös musiikkityylin vaihto.
Tästä alkaakin sitten jo Stigmatizen tarina, että ei siitä sen enempää...

Asiasta kolmanteenkymmenenteentuhanteenviidenteenkymmenenteenseitsemänteen.

Oli siis kyse Knock-Out -tallenteesta :)
No, minähän Jukkikselle muistaakseni tokaisin, että kasetti on hukassa ja suurin osa nauhoitetusta materiaalista on silloisella rumpalillamme. Nyt sitten tietokoneen ja Segan välistä maastoa pari päivää raahauduttuani hoksasin, että kaivanpa tuon maagisen kasetin esille nyt kun kerran on aikaa.

Pitkän ja tuskallisen - ainakin 2 minuutin - etsimisen jälkeenhän kasetti löytyi sieltä, mihin sen viimeksi olin jättänytkin! Eli eräänlaisesta c-kasettien säilytysboxista, missä sijaitsevat kaikki muutkin omistamani c-kasetit. Loogista eikö vain :D

Laitoinpa sitten nauhan soimaan ja pelkäsin, että emäntä tulee kotiin hetkenä minä hyvänsä... Eli edellisestä lauseesta voi päätellä sen lievän myötähäpeän tunteen, jonka tämä äänite sai aikaan xD

Odotukset täyttyivät sitä mukaan, kun nauha meni eteenpäin:
hirvittävää räimettä, ei rytmiä, ei soittotaitoa, ei "taimia" jne. jne. jne.
Biiseissä ei - Luojan kiitos - ollut laulua laisinkaan (paitsi Snow), enkä aluksi tunnistanut ainuttakaan biisiä nimeltä... Kunnes alkoi No Return - tuo niihin aikoihin niin paljon rakastamani biisi! En edes muista pätkääkään kyseisen biisin laulumelodiasta, mutta voi pojat se vaan toimii isolla T:llä yhä edelleenkin <3

No hetken hekumasta toivuttuani, jonka pituus oli aika tarkalleen 7 minuuttia 15 sekuntia, yritin muistaa biisin lyriikat, mutta turhaan. Sanaakaan en saanut päähäni! Ryntäsin tietokoneettoman aikakauden lyriikka-arkistolleni, niin nopeasti kuin mahaltani kykenin.
Noin tunnin selailun jälkeen en löytänyt minkäänlaista mainintaakaan koko biisistä...
Kyseessä olivat järjestyksessään toiset sanat, jotka olin kadottanut tyystin - lopullisesti!
Ahdistus valtasi mieleni ja kehoni päästä varpaisiin :'(

Hätähän ei tunnetusti ole koskaan tämän näköinen. Minkähän näköinen se "tämä" sitten mahtanee olla?
Kaikkia muita tuon ajan sanoituksiani sen syvällisempiä ajatuksia tuhlaamatta katsasteltuani tajusin että 99% varmuudella No Returnin lyriikat olivat varmasti saman moista teini-angstia, että eipä niille tänä päivänä mitään käyttöä olisi ollutkaan.
Sellainen ajatus nousi kuitenkin mieleen, että mikäli se meikäläisestä riippuu, älkäätte ihmetelkö jos Stigmatizen setistä löytyy lähivuosina biisi nimeltä No Return ;)

Suurimmaksi osaksi kasetti oli siis musiikillisesti pian patentoimaani 'full scheissea', mutta yksi yllätyskin löytyi joukosta. Uskomaton bassolurittelubiisi, jonka kertosäkeessä oli vieläpä ainesta vaikka mihin! Ja yhä edelleen, useamman kuuntelu kerran jälkeen väitän, että en ole kuuna päivänä kuullut kyseistä biisiä - vaikka kaikesta päätellen meikäläinen on toiminut säveltäjän roolissa vähintäänkin hyvin suurilta osin :O
Löysin jopa tabulatuurit biisiin, mutta eipä vaan muistu mieleen... Nimeä tabulatuureille ei oltu merkitty, joten tästä biisistä pimentoon jää kaiken lisäksi nimikin.

Kannatti siis herätä - ja nousta - tähänkin päivään! Nyt voisi lähteä nostalgisille yöunille.
Huomenissa Stigge tullee kokoontumaan meitsin olohuoneeseen kuunnellakseen tämän legendaarisen kasetin!
Uskomattoman paljon hyviä ideoita noinkin vanhasta ja laadultaan heikosta materiaalista saa kaivettua esille. Miksi siis heittää toimivaa tavaraa menemään?
Ei muuta kuin armoton "itse-plagiaatio" päälle, mutta ei á la Mr Timo Tolkki ;)


- Anssi Järvinen -

24.10.08

Jahans, taas blogia pukkaa!
On se jännä, kuinka sävellystyö pistää vähäiset aivosolut liikkeelle.
Tässä tosiaan taas viikon verran uutta (elämäni!) biisiä väsätessä tajusin kuinka onnellinen sitä pitäisikään miehen olla.

Tämä perustuu "elämän tarkoitukseen". Elämän tarkoitus on intohimo, mikä jokaisen ihmisen tulee löytää. Jollekin se voi olla jääkiekko, toiselle taas vaikka leipominen. Meikäläiselle se on tietenkin musiikki - ja ennen kaikkea musiikin tekeminen <3

Tuossa maanantaina oli tulossa jonkin sortin burnout ja olo oli kuin perseeseenammutulla basistilla.
Otinpa sitten siinä masennuksen keskellä kitaran.. rumaan käteen ja pistin mollia kehiin - ja PAM!
Siinä se oli! Kuin salama kirkkaalta taivaalta :O
Tiesin heti, että nyt on tulossa jotain elämää suurempaa ja läväytin Guitar Pron auki.
Kuten aina sävellyksen alkuvaiheessa, tahti on huima ja sormet toimii välillä nopeammin kuin aivot.
Kuitenkin tiesin koko ajan, mitä tuleman pitää ;)

Siinä sitten jossain vaiheessa tupakilla istuksiessani huomasin, että jotain outoa on nyt meneillään. Pari minuuttia pohdittuani hoksasin asian laidan: Fiilis!!!
Parissa päivässä kuolettava masennus oli hävinnyt - ja tilalle oli tullut uskomaton kuningas-fiilis :P

Harvoin on tällaisia tunteiden kirjoja havainnut itsessään... Maanis-depressiivinen??
Ei, vaan se intohimo - meikäläisen elämän tarkoitus! Se, millä itsensä saa tyydytettyä!
Siis henkisesti.. pitääkö aina olla niin kaksmielinen.
No niin, riittää jo se nauraminen. Oikeesti! xD

No, tässä omahyväisyyden keskellä voin jo pikkuhiljaa odotella huomisia synttäripippaloita, joissa mahdollisesti armaat bändikaverini saavat tilaisuuden tutustua tähän edellä mainittuun teokseen.
Ja murskata sen...
Mikäli mitään synttäripippaloita tulee olemaan? No, voihan yksikseenkin pippaloitsea - saisinpahan ainakin kuunnella niin paljon Stratovariusta kuin sielu(?) sietää <3
No joo, jätetäänpä tämä blogi näin lyhyeen, niin seuraava lähentelee taas romaania.
Meikä läksii kaljalle :P

Hyvää viikonloppua!!!111 ihq LoL


- Anssi "ihQ" Järvinen -


PS. Pitää ihquttaa vielä kun ikää on ventti :)

9.10.08

Pistää kummastelemaan nuo ihmiset jälleen kerran.
Meikäläinen on tullut siihen johtopäätökseen, että suurimmalla osalla ihmisistä on sitoutumiskammo - tai ainakin ongelma kyseisellä elämän osa-alueella.

Tätä asiaahan voi tarkastella vaikka parisuhteen ja bändin näkökulmasta (jotka muuten ovat loppujen lopuksi täysin sama asia):

Ihminen löytää - useimmiten - vastakkaisen sukupuolen edustajan, joka jollain tapaa viehättää häntä. Joskus tunne on molemminpuolinen, jolloin heille syntyy suhde.
Aluksi kaikki on ihanaa, taivaallista - ja ennen kaikkea UUTTA!
Valitettavan usein tämä kaikki ihanuus ja "rakkaus" katoaa ennen pitkää.
Molemmat ovat murheen murtamia ja toteavat uusille kumppaneilleen: "Se ei vaan toiminut..."

Tähän ilmiöön on yksinkertainen selitys:
Pariskunta on vasta oppinut tuntemaan toisensa, joten mikään ei ole enää UUTTA.
Ajatellaan vain, ettei tämä ollutkaan kivaa. Tuo muija/jätkä on ihan perseestä.
Vittumainen ja rumakin vielä! Tämän kaiken tajuaa kuulemma viimeistään 4 vuoden yhdessäolon jälkeen...

No sitten, se bänditoiminta. Pieni ihminen eli teini tykästyy kovasti johonki musaan, koska on vastaanottavaisimmassa iässä. Mutta tämä musa on tietenkin kaikkea sitä, mitä vanhemmat eivät voi sietää ;)
Sitten teini keksii, että hänkin voisi soittaa tuollaista musaa. Hänkin voisi heiluttaa tukkaa 100 000 ihmisen edessä. Vähänkö ois siistii! *LOL*

No teini ja teinin kaverit sitten lyövät bändin pystyyn.
Kaikki on pirun siistii ja makeeta - ja ennen kaikkea UUTTA!
Valitettavan usein tämä ihanuus kuitenkin katoaa ennen pitkää.
Kaverisuhteet menevät poikki ja todetaan uusille bändikavereille: "Se ei vaan toiminut..."

Tähän ilmiöön on yksinkertainen selitys:
Bändikaverit ovat vasta oppineet tuntemaan toisensa, joten homma ei ole enää UUTTA.
Ajatellaan vain, ettei tämä ollutkaan kivaa. Treenaaminen on ihan perseestä.
Tuo basistikin on ihan perseestä ja kitaristi tekee ihan paskaa musaa.
Tuo naapurin Kallen bändi tekee paljon parempaa!
Tämän kaiken tajuaa kuulemma viimeistään 4 vuoden soittelemisen jälkeen...

Meikäläiselle kaikenlainen sitoutuminen on äärimmäisen helppoa.
Usein kuulee sanottavan, että pistä muija vaihtoon. Riitelette niin paljon tms.
Samaa kuulee myös bändiasioissa, mutta se ei aina ole se paras ratkaisu.
Ne samat ongelmat pamahtaisivat hetken päästä silmille seuraavassa suhteessa.
Paras ratkaisu on usein työ. Näe vaivaa ihmissuhteiden eteen, niin ne toimivat ennemmin tai myöhemmin.

Emännän kanssa on nyt pian 5 vuotta tässä yhdessä tallailtu ja Stigmatizen kanssa kutakuinkin samanmoinen :)
Täytyy myöntää, että tässä asiassa voin olla itsestäni ylpeä.
Ongelmia tulee aina, kun ihmisiä on enemmän kuin yksi, mutta kaikki ongelmat on luotu ratkaistaviksi.
Sitoutuminen on kaiken a ja o! Omalta osaltani olen saanut pidettyä homman kasassa - hanskassa.
Se ei ole ollut helppoa. Itse asiassa kaikkea muuta kuin helppoa!
Miksi sen edes pitäisi olla helppoa? Mitä raskaampi työ, sitä paremmalta palkka maistuu...
Pistäkää, ihmiset, asiat tärkeysjärjestykseen ja asettakaa itsellenne tavoitteita, niin ehkä saatte joskus jopa jotain aikaan. Sitoutukaa!

Kriittinen piste sekä parisuhteelle että bändille on siis tuo 4 vuotta.
Siihen voi olla tyytyväinen, että molempien osalta se on jo ylitetty...
Nyt vain siis sitä palkkaa odotellessa :P


- Anssi Järvinen -

15.8.08

Nyt ei ole oikeastaan mitään selkeää sanottavaa, mutta kirjoitanpa silti...
Eli yleensä kirjoitan kun on jotain sanottavaa, mutta nyt kirjoitan koska tekee mieli kirjoittaa :)

On se vaan hienoa tuo biisien teko!
En siis nyt tarkoita säveltämis- tai muuta luomistyötä, vaan sitä toteutusprosessia.
Sitä kun neljä ihmistä tulee paikalle sovittuun aikaan pitkän työpäivän jälkeenopettelemaan - sananmukaisesti opettelemaan - meikäläisen säheltämää biisinpoikasta.

Nyt rakkaat lukijat, kurkistamme kulissien taakse, joita tässä bändissä ei kyllä juurikaan ole:

Tällä vikkolla on pitkästä aikaa - Stiggelle ominaiseen tapaan - päästy treenaamaan lähes joka päivä :P
Aloitimme siis maanantaina biisin treenaamisen, jonka syntymisestä taisin mainita edellisessä blogissani.
Samaa veisua on nyt veivattu koko viikko - ja ainoastaan sitä samaa veisua.
Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt...
Ammattitaitoisinta työskentelyä koskaan tältä orkesterilta!

Meikäläisellä kun on kuitenkin vähän skeptinen suhde uusien biisien treenaamiseen - ja sovittamiseen ennen kaikkea.
Jostain syystä on aina ollut sellainen pelko takaraivossa, että jospa tämä biisi joka tähän asti on asustellut meikäläisen takaraivossa, meneekin huonompaan suuntaan kun sitä aletaan sovittamaan muiden bändiläisten toimesta.
Näin itsepäisen (ja -keskeisen) ihmisen kun on vaikea ymmärtää, että joskus on oltava väärässä...
Joskus vain on sellainen tunne että "tämän fillin on mentävä näin!"
Kun rumpali sitten toteaa painavaan sävyyn "en soita sitä noin!", niin siitähän se riemu repeää.
Luultavasti jokainen teistä kymmenistä tuhansista lukijoista ajattelee, että onpa valtava ongelma jee jee!
Kerran kuitenkin vakavissani ajattelin, että en tee enää biisejä - ja syy siihen selviää 2-3 riviä ylempää.
Mutta mutta.. menikös se niin, että tiikeri ei pääse pilkuistaan ;)

Tämä biisi kuitenkin teki poikkeuksen, vaikka oletin sen olevan teknisesti erittäinkin haastava.
Aluksihan kaikki meni päin v****a (pitääkö täällä sensuroida?)
Taisin kolmannen vedon jälkeen todetakin bändin kuulostavan ihan ala-asteen rokkikoululta xD
Kukaan kun ei tietenkään ollut sisäistänyt biisin rakennetta siinä vaiheessa...
Okei myönnettäköön - ei edes allekirjoittanut :D

Silti kaikki pysyivät kuin ihmeen kaupalla hyvillä mielin!
Kun jokin meni persiilleen, niin se vedettin uudelleen.
Tämä lienee se elementti, mikä ennen on puuttunut?

Hyvien treenien peruselementti:

1. Soitetaan päin P:tä
2. Nauretaan
3. Soitetaan uudelleen
4. Toivotaan että tämä lista ei jatku loputtomiin ;)

Mutta todellakin tämän - edelleenkin - kyseessä olevan biisin lopputulos oli juuri se, mitä ainakin meikäläinen toivoikin sen olevan.
Ennen kaikkea biisi valmistui ehkäpä ennätyksellisessä kolmessa päivässä.
Syynä tälle täytyy olla jo Gutar Pro -vaiheessa tekemäni sovitukset - koska ensimmäistä kertaa ne olivat Loistavat!
Itse asiassa tiesin niiden olevan loistavat, ja ehkä sen vuoksi en ottanut asiasta sen suurempaa stressiä...

No mutta, tämän biisin pääsettekin kuulemaan sitten Jungsborgilla, kun 'The Good, The Bad And The Ugly' kokoontuu iloksenne ensimmäisen kerran 13.9.!
Silloin saatte myös mahdollisuuden kuulla jo nyt legendaksi muodostuneen projektin nimikkobiisin.
Oho, onpas hikistä mainostaa omassa blogissa, mutta tällä mennään :)

Jokatapauksessatämä viikko sisälsi loistavia treenejä, loistavat fiilikset ja loistavan biisin!
Iso käsi Stigmatizelle!
Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita...
Lauantaina onkin sitten taas pippalot, joissa pitäisi pysyä soittokunnossa aina ilta yhdeksään :D

Hyvää viikonloppua!


- Anssi Järvinen -


Post Scriptum
Veikkaanpa että se Jukkiksenkin blogi alkaa sieltä syntyä uuden Jacksonin myötä... ;)

6.8.08

Tässä uuden biisin syntymisen keskellä, maltaisen yön päätteeksi on hyvä uppoutua
maallisempiin asioihin, kuten vaikkapa blogin maailmaan.
Uskomaton tämä fiilis, jonka luomistyö tuo mukanaan!
Tällä keskittymisen ja paneutumisen tasolla vuorokausikaan ei ole oikeastaan mitään...
Liekö edes mitattavissa.

Kaikkein vaikeinta sävellys- ja sanoitustyössä on se, milloin työskentely pitäisi aloittaa ja milloin lopettaa.
Pahin virhe on aloittaa silloin kun ei kerta kaikkiaan kiinnosta, laiskotuttaa tai on liiallisesta alkoholin nauttimisesta aivan liian kännissä :D
Toisaalta joskus on otettava ns härkää sarvista tai ei saa koskaan mitään aikaan.
Tällöin tuloksena on useimmiten silkkaa skeidaa eli käläviäläisittäin paskaa...
Paska yleensä vaatii korjaamista, joka taas vie tulevaa veisua vaivihkaa eteenpäin.
Joten paskaakin kannattaa joskus vääntää.

Joka tapauksessa tehokkain ja paras motivaation lähde luovalle toiminnalle on krapula!
Voi lapset, kun tietäisitte kuinka moni Stigmatizen biisi onkaan saanut alkunsa krapulassa :)

Lopettaminenhan taas on hyvin suhteellista, joten kutsukaamme sitä tässä tapauksessa sanalla 'tauko'.
Tauonhan joutuu pitää aina elintoimintoja ylläpitävien suoritteiden sitä vaatiessa.
Näitähän ovat nukkuminen, WC:ssä käynti, ruokailu jne.
Lisäksi tauon saattaa aiheuttaa harrastukset, koulu, työ, sosiaaliset kanssakäymiset, mese, televisio
tai esimerkiksi tupakointi, jonka aika muuten koitti juuri...

*palaan pian*

Oho! Liikaa mesetystä - liian vähän galtsua :O

Toinen tärkeä tekijä biisin teossa on työjärjestys, joita allekirjoittaneella on tasan kaksi.
Yleisempi on lyriikat, joihin sitten väännetään sopiva sävellys.
Usein tältä pohjalta syntyvä biisi saa alkunsa jostain sanasta, lauseesta tai laulumelodiasta.
Ja tästä osasestahan yleensä muotoutuu kyseisen biisin kertsi.

Harvinaisempi tapa on tehdä ensin sävellys, johon syntyy sitten laulumelodia ja sanat - tai toisin päin.
Nytkin työnalla oleva skipale toimii tällä periaatteella.
Tältä pohjalta syntyy myös kaikki Jukkiksen säveltämät biisit, joista muuten Minutes To Monday on Stigmatizen ylivoimaisesti työläin biisi.
Meikäläinen teki kyseiseen sävellykseen ainakin neljät eri laulumelodiat ja lyriikat - mikäli siis lasketaan vain
ne mihin itse olin tyytyväinen :O
Vastaavaa ei Stiggen historiassa ole kuuna päivänä nähty - vaan meikäläisen sanahan on laki ;)
No ei - kyllähän tuo Piia toisinaan puuttuu (=sensuroi) sanoituksiin ja melodioihin ja hyvä niin!
Tästä sensuurista esimerkkinä meidän "ainoa biisi" Creep.
Ettekä muuten koskaan saa tietää, mitä alkuperäiset lyriikat pitivät sisällään...
Vain kuolleen ruumiini yli!
Minutes To Mondayn kohdalla allekirjoittanut oli jo valmis luovuttamaan, mutta eipä olisi kannattanutkaan.
Kyllähän siitä lopulta biisi tuli - ja vieläpä helevetin hyvä sellanen!

Nyt ei muuta kuin uutta matoa koukkuun ja uutta hiekkaa suuhun.
Tämä isi jatkaa synnytystä.
Katsotaan, mitä tästä tulokkaasta tulee isona :)


- Anssi Järvinen -

28.7.08

Sunnuntai-ilta on usein hyvä päättää blogiin. Eilsen IsojakoRockin jälkeen pää täyttyi ajatuksista,jotka lienee parasta kirjoittaa sähköiseen muotoon vähäistä aivokapasiteettia kuormittamasta...

Moni ihminen varmaan luulee, että "bändihommissa" raskainta on keikkailu, treenaaminen tai biisienteko.
Ainakin allekirjoittaneelle edellä mainitut elementit ovat juuri ne, mistä saa sen nautinnon ja mahdollisen palkinnon.
Raskainta on se henkinen työ, mitä nämä asiat edellyttävät.
Bändin - tai ainakin Stigmatizen - pitäisi koota tietynlainen kokonaisuus.
Sen luo, paitsi musiikki eli biisit, myös imago ja ihmiset, jotka bändissä vaikuttavat. Muusikoiden arvot, persoona, musiikkimaku sekä musiikilliset taidot määräävät lopputuloksen, jonka yleisö sitte vastaanottaa;kuulee, näkee & kokee.

Musiikkiahan voi tehdä useista eri lähtökohdista.
Yksi klisee on tehdä, mitä olettaa ihmisten haluavan - mikäli sinä onnistuu, se tuo tekijälleen aimo annoksen maallista mammonaa eli rahaa!
Tältä pohjalta on musiikissa toimittu varmaan niin kauan kuin musiikkia on ollut...
Eräs nimeltä mainitsematon Idols sitten vei tämän riskialttiin bisneksen aivan uudelle tasolle:
Kun ihmisillä on tapana sanoa "tää on tehty jo", "samaa paskaa" tai "kuka tuo luulee olevansa", on homma hoidettu kieltämättä viisaalla tavalla satavarmaksi rahasammoksi. Ystävämme televisio hoitaa tämän lähes itsestään.
Laitetaan toinen toistaan tyhmempiä "muusikoita" kisaamaan paikasta auringossa ja annetaan tietysti kansan eli toinen toistaan tyhmemmän yleisön äänestää mieleisensä - kunhan kilpailun tuomarit on ensin valinnut joukosta laulutaitoisimmat... koska eihän kansakaan NIIN tyhmä ole ;)

No tämän episodin aikana yleisö on jo ehtinyt "tutustua" tulevaan artistiin, jolloin näitä perusennakkoluuloja ei enää ole. Sillä aikaa säveltäjät on palkattu tekemään hittibiisejä tulevalle platina-albumille...
Sitten vaan imago kuntoon, tuore Idoli studioon, Pitch Doctor huutamaan ja homma kotiin.

Voilá - nimi lehteen, levy ulos, helvetisti keikkaa, kusi päähän, burnout, katkaisu, vetäytyminen julkisuudesta jne.
Mutta sillä välin on jo ehtinyt tulla ainakin kaksi uutta Idolia, joten hommahan kannattaa!

Tässä järjestelmässä mikään ei ole aitoa. Artisti on kirjaimellisesti töissä - lainaamassa naamansa ja äänensä.
Taide on unohdettu, eikä sitä rahalla saisikaan. Biisit tulevat syvimmillään kynästä...
Kiteytettynä tämä lähtökohta tuottaa siis suuren, tyhjän, hyvältä näyttävän ja kuulostavan kuoren, joka tuottaa helvetisti varmaa rahaa!

Toinen vaihtoehto on pitkälti edellisen vastakohta.
Alussa on esim. 4 teiniä, jotka tykkäävät soittaa musaa. Ensin räpelletään omien esikuvien biisejä, koska nehän vaan on niin kovia! ;)
Sitten kun rahkeet vähänkään riittää, on aika kyhäillä omia tuotoksia... Juuri niitä, joita saa sitten viiden vuoden päästä katua ja kaverit sanoo: "Hei, jostain pitää alottaa..." Ja nenät kasvaa!
Mutta joissain tapauksissa tekemällä oppii ja palaset alkavat loksahdella, samalla kun äijää vaihtuu kutakuinkin samaan tahtiin kuin tyyli.
Lopulta himo lavalle alkaa käydä sietämättömäksi ja keikkaa alkaa pukata, jos Luoja suo.
Kun on tyhjille "saleille" soitettu pari vuotta, mietitään mikä meni vikaan...
Osa porukasta heittää kirveensä kaivoon ja on viimeisen miehistönvaihdoksen aika.
Huomaamatta oma tyyli on löytynyt bändin yhteenkasvamisen myötä!
Heittäydytään hommaan täysillä!
On tullut aika takoa rauta kuumaksi.
Aletaan tajuamaan (lue: Luullaan tajuavan), miten se iso pyörä pyörii...
Päästään medioihin, tutustutaan oikeisiin - ja vääriin - ihmisiin.
Keikkaa alkaa kertyä - joskus jopa yleisöä. Homma alkaa tuntua hyvältä!

Oho! Siinä tuli Stigmatizen elinkaari vuodesta 2003 tähän päivään... :O
Tuostahan homma sitten jatkuu aiempana "Voilá"-sanalla alkavalla lauseella.

Mitä tästä opimme?
Kaiken populaarimusiikin tavoite on sama?
Kyllä, mutta vain ulkopuolisen silmin.
Kuvittele itsesi näiden artistien saappaisiin ja mieti, kummalla mahtaa olla paremmat fiilikset... siellä vieroituksessa! xD
Kumman saama palkinto - raha, maine ja kunnia - mahtaa olla arvokkaampi?
Kumpi sen on todellisuudessa ansainnut...

Tämä on se raskain työ bändihommassa.
Mikäli Stigmatizen homma alkais nyt luistaa Idols-vauhdilla, niin millä lihaksilla me neljä Käläviän pulliaista pidettäisi homma raiteilla - ettei taide ja sielu jäisi syrjään!
Niin monella se vaan on jäänyt...

Kliseitä ja ristiriitoja - todellakin

Kiitoksia, nyt ei enää pelota yhtään niin paljon kuin tunti sitten!
Vaikka tuskinpa on aihettakaan... ;)


- Anssi Järvinen -


Post Scriptum
Isojako oli paras veto ikinä!

11.7.08

Mikä on määritelmä käsitteelle "Hyvä"?

Tätä on hyvä lähteä pohtimaan tölkillisellä hyvää olutta!

*kippis ja kulaus*

Määritelläänpä asia - luonnollisesti - musiikin näkökulmasta:
Henkilö A sanoo, että poppi on hyvää.
Vastaavasti henkilö B toteaa metallimusiikin olevan hyvää.
Tämähän väistämättä johtaa siihen, että kaikki musiikki on hyvää,
mikäli edes yksi henkilö on sitä mieltä, että kyseinen musiikki on hyvää...

MUTTA jos 100 ihmistä ajattelee samoin kuin henkilö A, ja 50 ihmistä
kuin henkilö B, onko poppi silloin puolet parempaa kuin metalli??

*raksuti raksuti*

Ei saakeli, "hyvää" ei voi olla edes olemassa!
On vain jokin objekti, joka muodostaa mielipiteen...
Joka saattaa olla esim. hyvä - tai yhtä hyv.. suurella todennäköisyydellä huono.
Mutta mikäli tämä objekti ei muodosta kokijassaan mielipidettä,
sen täytyy olla "huono" - kun oletetaan että kyseessä oleva objekti kuitenkin on olemassa...

Vedän siis johtopäätöksen, että kaikki mikä on "hyvää",
onkin vain jotain, jolla on kokijalleen merkitys - joka muodostaa mielipiteen!
Joudun siis myöntämään, että Bodom ei olekaan huonoa :@
Syynä tähän on tietysti se, että kyseinen orkesteri saa meikäläisen tuntemaan
lähinnä v*****sta, joten se ei voi olla huonoa...
Se herättää mielipiteen (ja oksennusrefleksin)!

Voi voi, mitä tästä opimme:
Miettikää ihmiset, ennen kuin menette sanomaan One Cloudy Dayn videoa huonoksi.
Koska jos te sen sanotte, olettekin jo väärässä!

Jos et ymmärrä miksi, lue blogi uudelleen.

*raksuti raksuti*

Ellet edelleenkään ymmärrä, unohda bändi nimeltä Stigmatize!

Nyt joku saattaa "jo" ihmetellä, että milloin se Seksi mainitaan.
No eihän se liity tähän blogiin mitenkään - se on vaan niin hiton hyv.. tehokas keino
kiinnittää lukijan huomio! xD

No niin, näillä eväillä on mielekästä lähteä uuteen viikonloppuun, kohti uusia seikkailuja.
Stigge hinaa perseensä Corner's Pubiin - mikset siis sinäkin?!

*kulaus*

Täytyy sanoa, että oli kyllä mielipiteitä herättävä olut, eikös vain? ;)
Pitääpä hakea toinen...

Mielipiteikästä viikonloppua!


- Anssi Järvinen -

8.7.2008

Se taitaapi olla sitte meikäläisen vuoro jotain ajatusta "paperille" loihtia.
Tavoitteena on käyttää huomattavasti vähemmän pisteitä kuin rumpalismies - minkä ei pitäis olla kovinkaan ylitsepääsemätön päämäärä ;D

Lääkkeet!

Eli mennäänpäs suoraan asiaan:
Nyt on sitten tuo Suomen valtion suurin vitsaus eli armeija Stigmatizen osalta käytynä!
Kitarasankarihan meistä viimeisenä käväisi puolikkaansa kärsimässä Kajaanin metiköissä ja nyt voimme yhteen ääneen todeta: OHI ON!
Ja Piiahan pysyy sitten kaukana pienimmästäkään ajatuksesta liittyen mahdolliseen asepalveluksen suorittamiseen :)

Nyt on sitten aika lyödä bändihommissa se Iso vaihde silmään - ja se todellakin on jo tehty.
Meikäläinen on vääntänyt kieli vyön alla, noin biisi per viikko -tahdilla, tähän asti suurimpia sieluntuotoksiani rakkaan säveltäjäkumppanini
Guitar Pron kanssa, kun ei Jukkistakaan ollut saatavilla...
Nyt vain jännityksellä odottelemme heitä putoileviksi keikkasettiimme, Oi Armaat (mahdolliset) Lukijani!

Musiikillisen puolen lisäksi Stigge on ottanut suuren askeleen myös ns. ulkomusiikillisilla kentillä.
Ensimmäisenä voisi kenties mainita uuden logon, joka kovan vaivan jälkeen saatiin kuin saatiinkin hankittua!
Edellinen "teinilogo" on nyt siis historiaa, joka jo karsinee suurimman osan mahdollisista myötähäpeäntunteistanne :D
Kuten myös promokuvat & koko uudelleen suunniteltu ja tarkoin harkittu ulkoasumme, jotka on siis nähtävillä nettisivuilla sekä Myspacessä.
Täytyy myöntää, että nyt tuntuu kaikin puolin hyvältä olla osa tätä bändiä <3

Stigmatize on myös hieronut elintärkeitä suhteita ulkomaailmaan - siis Käläviän ulkopuolelle.
Nämä suhteet tulevat johtamaan mainostamiimme "Mystisiin tapahtumiin", joiden aikataulua meikäläisellä ei valitettavasti ole lupa paljastaa.
Mikäli kaikki menee siihen kuuluisaan nappiin, ei teillä ole pienintäkään mahdollisuutta jäädä tästä spektaakkelista epätietoisiksi ;)
Olkaa siis aktiivisia, kun aika koittaa - ja pysykää tutkalla!

Hei! Älä karkaa vielä - tärkein on vasta tulossa!

Syksyllä linnoittaudumme siis studioon työstämään sitä Ensimmäistä "oikeaa" levyä - paitsi että se tulee olemaan EP.
EP tullee myyntiin alkuvuodesta 2009 ja lupaan, että siitä tulee ostamisen arvoinen jokaiselle teistä, jotka haette musiikista sitä...
sitä jotain - kun keksin mitä, niin voin lopettaa toimintani Stigmatizessa ja mennä oikeisiin töihin xD
Joka tapauksessa ostakaa se levy, kuulette kyllä kun siihen on mahdollisuus!
Se on se ainoa oikea tapa tutustua Stigmatizen musiikkiin ja sen ymmärtämiseen...
Silloin Teistäkin tuntuu hyvältä olla omalta osaltanne osa tätä bändiä.


- Anssi Järvinen -


Post Scriptum
Saulin blogi sisälsi 64 pistettä, meikäläisen vain 18*!
Ja jos päättäisin tämän lauseen pisteeseen olisi summana 19 :)

Post Post Scriptum
Jukkis we are waiting for your blog!

* vain tekstiin sisältyvät pisteet lasketaan; ei i-, ä- tai ö- kirjaimissa esiintyviä pisteitä